Näyttelynripustus ja lehdistötilaisuus, teos- ja tuotekokonaisuuden toteuttaminen ja esille asettaminen
Miun ensimmäinen oma näyttely kontiolahden kirjaston näyttelytilassa 5.-28.5.2021. Oon tehnyt 6 uutta työtä ja yhden työn toin edellisestä näyttelystä joka meillä oli Lehmon kirjastolla luokkalaisten kanssa. Lisäksi tein tiedotteen ja julisteen. Näyttelyn teema: Ripustettuna ajatuksiin on muistutus pysähtymiseen, kaihossa vellomiseen ja niistä ajatuksista irti päästämiseen. Olen koonnut näyttelyyn itselleni tärkeitä paikkoja, läheisiä ja tunteita joihin palaan aina ajatuksissani. Töistäni voi löytää paljon kaihoa ja ikävä mutta myös rakkautta ja välittämistä. Näyttelyn tarkoituksena on saada pysähtymään ja miettimään mitä omissa ajatuksissa tapahtuu. Mitä sinun näyttelyyn tulisi? Minne ikävä vetää ja kaipaat eniten. Näyttelyn tekeminen tuntui jännittävältä mutta tein sen tosi mielelläni. Onhan se tosi hyvää harjoitusta jos joskus tekisin valmistumisenkin jälkeen näyttelyitä. Enimmäkseen työni on akryylimaalauksia mutta löytyy sieltä myös pari öljymaalausta ja yksi työ jossa kokeili